sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kuulomuistipeli nro 2

Kuulomuistipeli suklaamunan muovikuorista


Äänimuistipeli


Kuulomuistipeli eli äänimuistipeli


Innostuin tekemään toisen kuulomuistipelin eilen. Käytin ensimmäiseen kuulomuistipeliin (klik) kananmunan muotoisia suklaamunan muovikuoria. Olin saanut ystäviltä myös tämän mallisia kuoria, niin tein eri näköisen pelin näistä.

Olin ostanut vuosia sitten kauniskantisia vanhoja ruotsinkielisiä kirjoja kirpparilta tai mahdollisesti saanut ne kirpparin ilmaiskorista, en muista. Olin irrottanut kirjoista sivuja, mutta projekti oli jäänyt kesken. Irtosivut olivat tallessa ja nyt revin niistä suikaleita ja kiinnitin ne tapettiliisterillä munankuoriin.






Näin kuvasin:


Yleensä otan tuotekuvat olohuoneessa (siis sillon kun en käytä luonnonvaloa). Nyt minulla oli pienen lokerikon siivoaminen kesken keskellä olohuoneen lattiaa enkä viitsinyt työntää sivuun hyvin levittämiäni tavaroita (enkä siivota loppuun), niin kuvasin keittiössä. Käytin vain yhtä salamaa. Oikeanpuoleisen salaman softboksi toimi heijastimena avaten varjoja. Kyllähän niitä edullisempiakin heijastimia olisi, mutta minulla ei ole jalustaa heijastimille, niin tämä ratkaisu oli nyt kätevä.


Virpi oli tehnyt kuulomuistipelin samanlaisista munankuorista pari vuotta sitten. Hänen Oma Koppa -blogistaan vinkkiä mm. siihen, mitä kuorien sisälle voi laittaa.

6 kommenttia:

Pieni Lintu kirjoitti...

Miten näistä tietää sitten, että menikö oikein jos ei voi kurkata ja tarkistaa? :)

Seija kirjoitti...

On kyllä hauska idea :-) en ole ennen kuullut :-)

Jonna kirjoitti...

Eksyin blogiisi tänään ekaa kertaa! Just sain eilen valmiiksi myös kuulomuistipelin ;D
Hauska yhteensattuma!

Nuukaska Kl kirjoitti...

Hauska idea ja kauniit toteutukset

Etanaelli kirjoitti...

Hei! Eksyin tänne Jääkarhumaasta, jonne eksyin jostain muualta:) Tämä on tosi hyvä idea, jonka saan toivottavasti jakaa eteenpäin päiväkotiin, elleivät ole jo itse keksineet:) Olen nimittäin kerännyt hirveän määrän noita munia ja ajatellut lahjoittaa ne askartelumateriaaliksi.

Laura kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Etanaelli, mukava kun eksyit tänne. Tervetuloa jatkossakin! Kaikki ideat täällä on jaettavaksi. Kuulomuistipeli ei tokikaan ole oma ideani. Ekan kerran näin kuulomuistipelin yhdessä design-liikkeessä Zürichissä joitain vuosia sitten. Se oli tehty puusta.