lauantai 29. syyskuuta 2012

Korjaus villasukkaohjeeseen + Kolari ja Pajala




Huomasin pari virhettä yhdessä villasukkaohjeessani, esim. yllä olevasta kuvasta puuttui kuvateksti. Nyt ohje on toivottavasti kunnossa. Jos huomaat virheen Hääräämön ohjeissa, vinkkaa siitä toki minulle.


Kävin hiljattain Kolarissa (reilut 160 km Rovaniemeltä) ja Ruotsin puolella Pajalassa (25 km Kolarista):


Äkäslompolo, Ylläs





Kolarin kylällä


Pajalan kirkko







keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Penaali ja kassi tuliaiseksi






Ompelin penaalin (siitä tuli kuulemma piuhojen ja muiden pienten kameratarvikkeiden pussi) Maija Isolan (1927 - 2001) Marimekolle suunnittelemasta Tamara-kuosista. Vuoritin sen mustalla kankaalla, josta tein aiemmin vuorin myös Ponsse-kassiin




Samasta mustasta kankaasta ompelin kassin, jonka ulkopuolelle tein Tamarasta taskun. Laitoin kolmeen kohtaan heijastinnauhaa: molemmille sivuille vaakasuoran pätkän sekä pienen heijastinnauhalenkin taskun sivuun. Heijastinnauhaa olen ratkonut kirpparilta ostamastani huomioliivistä. Ajattelin, että heijastimet ovat erityisen tärkeitä tässä kassissa, sillä tein kassin ystävälleni, joka asuu huomattavasti Rovaniemeä pohjoisempana.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Studiokuvauskokeilu: Laiva



Harjoittelin studiokuvausta tänä viikonloppuna. Tässä laivakuvassa on kaksi salamaa: pleksin läpi alapuolelta sinisellä kalvolla yksi, toinen sivusta yläviistosta. Ylemmän salaman valon pääsy estettiin taustaan, jolloin taivaalle saatiin gradientti. Varjoja avattiin peilillä vasemmasta reunasta. Taisin innostua studiokuvauksesta.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kirpparikumpparit kuin uudeksi ihmesienellä





Ostin kirpparilta valkoiset kukkakuviolliset kumpparit kuudella eurolla. Ne olivat siistissä kunnossa ja niistä näki, ettei niitä oltu käytetty paljon. Kumppareissa oli kuitenkin kauttaaltaan vähän pinttynyttä likaa.

Liotin kumppareiden koristenauhoja kloriittiliuoksessa ennen konepesua. Nauhoista tuli aivan valkoiset.

Olen saanut äidiltä ihmesientä, joka puhdistaa hyvin. Joskus olen puhdistanut lenkkareiden valkoiset osat ihmesienellä todella valkoisiksi, joten pesin kumpparitkin ihmesienellä. Ja eikö näytäkin melkein uusilta?
 

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Työhuoneen sisustusta




Ostin kirpparilta verhot viidellä eurolla viime viikolla. Minulla oli työhuoneessa aiemmin aika hailakat verhot (alin kuva). Olin saanut ne entiseltä kämppikseltäni opiskelijasolussa yli kymmenen vuotta sitten. Hän jätti verhot kämppään muutettuaan pois.

Olin ajatellut sisustaa työhuoneen värikkäästi, joten nämä verhot olivat hyvä löytö. Pesulapun mukaan ne ovat aitoa Anttilaa. En ruukaa vaihdella verhoja. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ostin verhot, vaikka minulla oli jo sellaiset. Varsinaisesti en tykkää verhoista, ja minusta olisi ihanne, jos verhoja ei tarttisi lainkaan. Eteläikkunassa on kuitenkin pakko olla verhot. Minulla on kirjahylly ikkunan vieressä (tiedän, ettei se ole paras paikka kirjoille), joten verhot suojaavat kirjoja pahimmalta paahteelta.

Ylimmän kuvan pöytä ja kirjahylly sekä oikealla näkyvä vihreä peltilokerikko ovat kirpparilta. Oikeassa alanurkassa oleva hyllykkö on dyykkauslöytö, jossa säilytän karkkikaupoista ilmaiseksi saatuja karkkilaatikoita, joihin olen laittanut ompelu- ja askartelutarvikkeita. Hyllykkö oli edellisessä asunnossani keittokomerossa mikroaaltouunin alla. Valkoinen lamppu on siskoni vanha, ja tuolin ostin vuosia sitten yhdeltä ystävältä, Ikeasta alunperin molemmat. Vasemmalla seinällä olevat kaapit ostin viime syksynä Iskusta (Askosta? menee aina sekaisin). Halusin vain yläkaapit, jotta lattiapinta-ala jää mahdollisimman suureksi. Tuntuu, ettei mikään pöytä riitä minulle. Teen siis paljon asioita lattialla.

Työhuoneeni oli kuvanottohetkellä poikkeustilassa. Yleensä siellä näkyy elämisen jäljet.




Ennen


Sain pari viikkoa sitten tunnustuksen Mintulta Mintun käsityöt -blogista. Kiitos Minttu! Tunnustus ilahdutti, vaikken nyt laitakaan sitä eteenpäin.




Tervetuloa uudet lukijat Katja ja Hanna!

torstai 13. syyskuuta 2012

Ponsse-naisen kassi





Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä FinnMETKO 2012 -messuille Jämsään kaksi viikkoa sitten. FinnMETKO on Suomen merkittävin työnäytöksiin perustuva metsäkone- ja maanrakennusalan ammatti- ja myyntinäyttely. En ymmärrä koneista höykäsen pölähtämää, mutta mukavaa siellä oli. Matkaa Rovaniemeltä Jämsään kertyi yli 600 km suuntaansa, saman verran kuin Helsingistä Ouluun.

Vielä pari vuotta sitten kysyin, kirjoitetaanko Ponsse kovalla vai pehmeällä p:llä. Nyt näin enemmänkin Ponssen koneita ja kävin heidän messuosastollaan, jossa naisille annettiin keltaiset ruusut. Meidän pienestä naisporukasta tuli kertaheitolla Ponsse-naisia. Jatkossa kun näen keltaisen ruusun, mieleen tulee aina Ponsse.

Jo 100 hehtaarin kokoisen näyttelyalueen portilla sain Ponssen kassin. Siihen olikin hyvä kerätä karkkia, kyniä ja muuta tavaraa, jota oli jaossa eri osastoilla. Kassi on nonwovenia, ei kovin kestävää. Tein siihen ohuesta puuvillakankaasta vuorin sekä sankoihin vahvikkeet. Ompelin kaksi paikkataskua kassin sisäpuolelle. Toisen taskun suulle laitoin vetoketjun.

Tämä kassi ei ehkä ole kaikkein naisellisin, mutta mukava muisto Metkosta.


Miutsi, tervetuloa Hääräämön lukijaksi!

maanantai 10. syyskuuta 2012

Bubble Pocket -mekko vakosametista




Ihastuin kukkakuvioiseen vakosamettiin Ottobren myymälässä pari viikkoa sitten. Ostin sitä pakan lopun, 1,10 metriä, ja ajattelin tehdä siitä jonkinlaisen tunikan. 

Olin nähnyt Bubble Pocket -mekon Väkerryksiä-blogissa. Marjuska oli tehnyt mekon Ottobren (5/2011) kaavalla. Ostin tuon lehden (Ottobrella myydään vanhojakin lehtiä), vaikken tiennyt, mistä kankaasta ompelisin mekon. Kotona päätin käyttää uuden vakosametin tuohon liivimekkoon. Ohjeen mukaan siihen tarvitaan kangasta 1,75 m. Sain kuin sainkin tehtyä mekon reilun metrin mittaisesta kangaspalasta. Saadakseni kankaan riittämään leikkasin takasivukappaleet nukka väärään suuntaan, joten ne näyttävät ehkä vähän vaaleammilta. Samaiset kappaleet tein kahdesta palasta, mutta ylimääräiset saumat tuskin näkyvät. Alavarat ja taskujen sisäosat leikkasin eri kankaasta. Muuten kangas ei olisi riittänyt. Kuvista ei näy taskut juurikaan, vaikka ne ovat oleellinen osa mekon ulkonäköä.

Järki meinasi mennä solmuun alavarojen ompelussa. Lopulta ompelin kädentiet oikealta puolelta silitettyäni saumanvarat nurjalle. Myöhemmin kuulin, että alavarat on mahdollista ommella kuten ohjeessa neuvottiin. Ohje on varmasti hyvä, mutta vähäinen kokemukseni ompeluohjeiden lukemisessa sai luovuttamaan. Ensi kerralla sitten. Tekisi mieli tehdä samalla kaavalla toinenkin mekko. Tämä on niin hyvä malli.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Nukketeatteritalo









Kävin tänään ensimmäistä kertaa Nukketeatteritalossa (Poromiehentie 7) täällä Rovaniemellä. Rovaniemi-viikkoon liittyen siellä oli avoimet ovet. Tässä vanhassa vaaleanpunaisessa puutalossa oli monenlaisia nukkeja nukketeatterirekvisiittoineen sekä nukentekopaja. Ylimmissä kuvissa näkyvät nuket arkkuineen ovat Murmanskista.

Poikkesin myös monessa muussa Rovaniemi-viikon tapahtumassa, muun muassa Sampoaukiolla (sillä nimellä sen tunnen edelleen), jossa sai kokeilla esterataa pyörätuolilla. Liuskat ja kynnykset eivät näyttäneet pahoilta, mutta pyörätuolilla ei ollutkaan helppo päästä liikkumaan niiden vuoksi. Taitaa olla esteettömän liikkumisen saralla vielä paljon tekemistä.




Kuvien laadun takasi taas 3,2 megapikselin kännykamera.


Tervetuloa uudet lukijat Etana, Saara ja Emma!

torstai 6. syyskuuta 2012

Ottobren liike Rovaniemellä











Olen käynyt ihastelemassa Ottobren myymälää täällä Rovaniemellä vuosien varrella, aluksi keskustassa ja muuton jälkeen Rantavitikalla. Harmittelin itsekseni, että ihan turhaan on noin ihana kauppa lähellä asuntoani, sillä en ruukaa ostaa kankaita kangaskaupasta. Ei tarvinnut kovin paljon vettä virrata Kemijoessa, kun tilanne oli jo toinen. Innostuin nimittäin vaatteiden ompelusta. Löysin liikkeestä kaunista vakosamettia tunikaa tai mekkoa varten pari viikkoa sitten. Olin kuullut, että heillä on myynnissä vanhoja Ottobren lehtiä. Ostin vuoden takaisen naisten numeron ja ompelin sen kaavalla itselleni mekon. Suunnitelmissa on kuvata mekko piakkoin. Esittelen sen sitten täällä. (Edit: se löytyy täältä.)


"Dissainia ja hyvvää mieltä"

Nyt on meneillään Rovaniemi-viikko, jokasyksyinen kaupunkifestivaali. Viikonloppuna on avoimet ovet monessa museossa. Perinteiset sadonkorjuumarkkinat sekä Design-markkinat on lauantaina sekä sunnuntaina Pöykkölässä. Viikon monipuolisen ohjelman löydät täältä.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Pieni häävieras




Kuvasin kesällä vähän yksien ystävien häitä, tässä yksi pieni juhlavieras.


Tervetuloa Hääräämön lukijaksi Nanna!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Ikean neulegraffiti



Käydessäni viimeksi Haaparannan Ikeassa huomasin parkkipaikalla tämän neulegraffitin. Se oli kivan erilainen kuin aiemmin näkemäni.

Samalle parkkipaikalle on piilotettu myös geokätkö. Se oli ensimmäinen geolöytöni Ruotsissa.