lauantai 3. syyskuuta 2011

Tuuletustanko parvekkeelle + Kuninkaanlaavu



Äiti sanoi, että jos minulla ei ole parvekkeella tuuletuspaikkaa, minun ei tule tuuletettua petivaatteita. Kyllä hän tyttärensä tuntee. Muutin keväällä enkä ollut ajatellut tuuletusasiaa vielä uudessa kämpässä. Vanhempani kävivät hiljattain Rovaniemellä, ja isä teki minulle tuuletustangon. Ostettiin harjanvarsi tangoksi ja hän kiinnitti sen kettingillä kattoon. 




Tähän mennessä olen kuivattanut tuuletustangolla lakanoita. Kun ei ole lakanapyykkiä, laitan paitoja pesun jälkeen hengariin ja ripustan ne tangolle kuivumaan. Tanko vaikuttaa siis monikäyttöiseltä.

Harjanvarren saa irti kettingeistä helpoisti, joten sen voi laittaa vaikka nurkkaan, jos ei halua pitää sitä esillä. Ei se herätä huomiota, vaikka se olisi paikallaankin. Kettinkejä voi hivuttaa myös lähelle tangon päitä, jolloin esim. peitto mahtuu suorana tuuletettavaksi.





Terveiset Kuninkaanlaavulta:







Kuninkaanlaavulle pääsee ajamalla Rovaniemen keskustasta lentokentän suuntaan ja kääntymällä Citymarketin kohdalta vasemmalle Ounasjoen Itäpuolentielle. Lemmikkieläinten hautausmaan jälkeen vähän matkan päästä kääntyy oikealle Santavaarantie, jonka päästä on lyhyt kävelymatka, ehkä 400 metriä, Kuninkaanlaavulle. Santavaarantie on kivikkoinen ja vaikeasti ajettava. Matkaa keskustasta Kuninkaanlaavulle on reilut 10 km.

2 kommenttia:

Laura/NauravaNappi kirjoitti...

Kauniit on maisemat!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Eikö olekin! Rovaniemen vaaroilla on yllättävän lappilaisen näköistä metsää, vaikka ollaankin vasta Lapin portilla.