perjantai 19. elokuuta 2011

Tapetilla päällystämisen into jatkuu: margariinirasia + fregaanius


Minulla on säilytysrasiana vessassa vanha margariinirasia. Pienessä hyllykaapissa on vain vähän säilytystilaa, niin päällystin rasian samalla tapetilla kuin perusvoidepumppupullon aiemmin tällä viikolla. Liimana käytin EriKeeperiä. Nyt voin pitää molempia esineitä esillä.



Kannen sisäpuolelta kuultaa margariinimerkki ja oranssi -30 % tarra. Muisto dyykkausajoilta. Enää en dyykkaa ruokaa kuin satunnaisesti, mutta jokin aika sitten elin vuoden verran roskisruualla eli olin fregaani. Töissä söin kyllä maksullisen lounaan. Kaupasta ostin riisiä, makaronia, pestoa, kauraryynejä ja leseitä. Oikeastaan kaiken muun ravinnon löysin kauppojen roskiksista.

En ole koskaan syönyt niin arvokkaita ruokia kuin dyykkausaikana: sisäfilettä, Valion jukurttia, kalliita juustoja ja leipiä yms. Jos joskus ei ollut saatavilla juustoa, niin kolmen viikon juustotauon jälkeen löytynyt juusto maistui sanoinkuvailemattoman hyvälle. Isä sanoi reilu vuosi sitten, että varmaan voisin alkaa ostaa ruokaa kaupasta, sillä sain vakituisen työpaikan. En ymmärtänyt asioiden yhteyttä.

6 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Hei, Jokkemaakin haluaa jakaa tunnustuksen kierrätykselle, mutta ei tarvitse tietenkään vasta uudelleen :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Moi Jokke! Suurkiitos tunnustuksesta.

Taikku kirjoitti...

Vau, kiva idea tuo tapetilla päällystäminen! On niin sääli, miten paljon hyvää tavaraa menee roskikseen :-(

Vastavierailulla olen ja lukijaksi jään, että löydän blogiisi oodelleen...

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Taija. Tervetuloa lukijaksi.

Pirjo kirjoitti...

Hyvä idea tuo tapetilla päällystäminen! :)
Minäkin olen pari kertaa harkinnut tuota dyykkausta kun on ollut rahat tiukilla, mutta tähän mennessä olen dyykannut vain huonekaluja, kirjoja ym. sellaista...

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Pirjo! Mukavia dyykkausreissuja! :)