sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kuin uusi kameralaukku



Ompelin kameralaukun ensimmäiselle järjestelmäkameralleni melkein 10 vuotta sitten. Laukku palvelee nyt kolmatta kameraa ja on ollut mukanani monessa reissussa ja likaantunutkin aikalailla. Pesin sen hiljattain, ja nyt se on kuin uusi.

Laukun takapuolella on luonnoskirjatasku, jonka sisällä on 
metrokorttitasku. Laukkua tehdessäni olin ollut yhden kesän 
töissä Tukholmassa, neljä vielä edessä, eli pikkutaskullekin 
on ollut paljon käyttöä. Vas. kännykkätaskun läppä.

Yleensä en käytä käytettyjä vetoketjuja ompeluksissani. Vetskari kun on usein tuotteen ensimmäiseksi rikki menevä osa. En tiedä, minkä älynväläyksen sain tätä laukkua tehdessäni, kun valitsin sinisen vetskarin, joka oli kai purettu jostain vaatteesta. Onneksi vetskari on kestänyt hyvin. Sen vaihtaminen olisi aika työlästä.

Hyödynsin hameen (josta tein laukun)
takavetoketjun läpän taskuun.

Kun kerroin laukkua suunnitellessani yhdelle ystävälleni, mitä laukkuun pitäisi mahtua, hän suositteli kameralaukukseni rinkkaa. Tarvetta kun oli luonnoskirjan, vesipullon, kännykän ja vähän muidenkin tavaroiden kuljettamiselle kameran lisäksi.

Muovinen nimilapputasku kupristui
vähän pesussa.

Läpän sulkijamekanismia en ole käyttänyt juurikaan.
Oikealla kännykkätasku.

Remmit ovat vanhoista turvaistuimista ja repuista.
Vesipullotaskun pohjassa (vas.) on remmin mentävä aukko 
kuten kännytaskunläpän (johon itse tasku on kiinnitetty) 
yläreunassa.

Laukun sisäpuolelle ompelin vetoketjullisen taskun,
jonka kiinnitin yläreunasta. Taskun voi laittaa kameran 
päälle, joilloin se suojaa kameraa taskun yläpuolelle 
laitettavilta tavaroilta, esim. lompakolta.

Tehdessäni laukkua yhdellä joululomalla isäni sanoi, että laukussa täytyy olla joku kovike. Menimme autotalliin ja hän leikkasi öljykanisterin sopivan korkuiseksi. Siitä tuli laukun runko. Myös läppään laitoin kovikkeeksi muovinpalan kanisterista.

Olin ostanut kirpparilta vauvan pinnasängyn suojuksen ja otin siitä superlonia pehmusteeksi. Päällisen ajattelin tehdä jostakin paksuhkosta tekokuitukankaasta, mutta en löytänyt etsimääni kangaskaupoista. Kirpparilta löytyi naisten suora hame, josta tein laukun päällisen.

Ompelin laukun sivuille taskut. Toiseen
taskuun tein kuminauhasta lenkit
kyniä varten, mutta on liian 
vaivalloista pujottaa niihin kyniä.

Yleensä sidon läpän nauhat läpän
sisäpuolelle, jotteivät ne näy.


9 kommenttia:

Irmeli kirjoitti...

Hyvä laukku!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Irmeli. :)

Lea/kiertoidea kirjoitti...

Ihanan pitkälle ajateltua käytännöllisyyttä ja hienoja yksityiskohtia!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitoksia Lea. On ollut käytössä kätevä laukku.

Pieni Lintu kirjoitti...

Vau!!! Tämähän on tosi hieno!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Pieni Lintu!

Marissa kirjoitti...

Tälläisen haluaisin!

Maikki kirjoitti...

Jes, mietiskelin juuri tuonne Pienen Linnun postaukseen, että olen miettinyt tekeväni itse laukun. Tästähän sain monta hyvää ideaa siihen!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitoksen kommenteista.

Maikki: Kiva kun löytyi vinkkejä omaan kameralaukkuun.